tiistai 29. maaliskuuta 2016

Mitä hirsikehikon pystyttäminen voi maksaa?

Kuten tuli luvattua, niin tässä nyt vähän laskelmia siitä, mitä vanhan hirsikehikon pystyttäminen voi maksaa. Pyydän lukijoita kuitenkin huomioimaan, että jokainen rakennuksen siirto on omanlaisensa projekti, ja käytettävissä oleva aika, työvoima ja muut tehdyt ratkaisut voivat vaikuttaa lopulliseen hintalappuun todella paljon. Työn teettäminen Suomessa on kallista, ja verotuksen osuus kaikessa tuntuu kyllä ihan mojovasti. Me tehtiin ihan pirusti omaa työtä, ja neljä ihmistä uhrasi vuoden elämästään raksaamiselle. 

Olen tässä laskelmassa jättänyt huomiotta puhtaasti autotalliin kohdistuvat kustannukset, paitsi pannuhuoneen neliöt olen kohdistanut osittain tupaan. Tien perusparannuksen olen jättänyt myös pois, sillä sen kustannuksia jaettiin naapurien kanssakin. Koska autotallin ja tuvan perustukset ja tontin sähköistys- ja viemäröntityöt ym. tehtiin samassa rytäkässä, olen jakanut kustannukset tuvan ja autotallin neliöiden mukaan. Pahoittelut tästä tippaleipälogiikasta, opin aikanaan agrologikoulussa, että kaikki kustannukset pitää osata kohdistaa todenmukaisesti ja tämä taktiikka on jäänyt vähän päälle... Kustannusten jaottelu ei noudata mitään pankkien laskelmien rytmitystä, vaan on allekirjoittaneen pääknupista revitty. 

Kaikki kustannukset ovat todellisia kustannuksia, joista on rahalla maksettu, eli seassa ei ole oletuksia jonkin työn arvosta. Omalle työlle ei ole laskettu hintaa, vaikka jonkinlaista raksapäiväkirjaa tulikin pidettyä tuntimääristä. Kunhan autotalli, pihasauna ja mahdollinen kylmä talousrakennus sekä minun haaveideni puutarha ovat jossain hamassa tulevaisuudessa valmiina, voitaneen projektin kokonaishinnaksi arvioida lähemmäs 350 000 € (pystymetsästä perinnepihaksi).  

Meidän talonpystytysurakan työnjako meni seuraavasti:
- urakoitsija 1: maankaivuutyöt ja rakennusten pohjien valmistelu
- urakoitsija 2: perustusten teko ja kivijalan pystytys
- urakoitsija 3: hirsikehikon pystytys, kattoristikoiden asennus, kuistin rakenteet
- urakoitsija 4: peltikaton teko, piipun juuren pellitys, jalkarännit ja syöksytorvet
- urakoitsija 5: pohjalaistakan muuraus ja pinnoitus piippuineen
- urakoitsija 6 & 7: lvi- ja sähkötyöt
- urakoitsija 8: kylpyhuoneen vesieritystyöt ja lattian laatoitus
- urakoitsija 9: selluvillaeristeen puhallus
- oma työ: katon aluskate ja muut katon rakenteet kattoristikoiden päälle ennen peltikaton asennusta
- oma työ: talon sisäpuoliset rakenteet (ml. kuisti, ala- ja välipohjan rakenteet)
- oma työ: ulkovuori (ml. leijonalevyt)
- oma työ: lvi-vetojen teko, lämpöpattereiden asennus
- oma työ: osa sähkövedoista
- oma työ: wc:n vesieristys- ja laatoitustyö
- oma työ: ikkunoiden kunnostus (vielä kesken)
- tulevia omia töitä: maalaus punamullalla kesällä 2016 (tarvikkeet on ostettu)

HIRSIKEHIKON PYSTYTYS JA RAKENTAMINEN ASUINRAKENNUKSEKSI

TOTEUTUNEET KUSTANNUKSET 2014-2016

Talon purkaminen (ks. purkamislaskelma)   24 244 €
Rakennus- ym. Muut luvat                            1 516 €
Tontti ja ostamisen kustannukset                   5 043 €
Suunnittelutyöt (ml. sähkö- ja lvi)                 3 911 €
Sähkö- ja vesiliittymä                                    4 367 €
Tontin raivaus ja perustukset                         35 164 €
Hirsikehikon pystytys, kuistin runkorakenteet ja kattoristikoiden asennus                                                                                                                      48 282 €
Muut sisäpuoliset rakenteet ja materiaalit (pääasiassa puutavaraa)                                                                                                                                  15 786 €
Sekalaiset tarvikkeet (rautatavaraa, nauloja yms.) ja työkaluja                                                                                                                                        11 122 €
Pannuhuone, Hertzin kattila ja lämmitysjärjestelmän muut vinkurat                                                                                                                              18 743 €
Sähkötyöt ja tarvikkeet (sähkökaapit yms.)   6 848 €
LVI-työt ja tarvikkeet, jätevesijärjestelmä     12 437 €
Ekovillaeristeet ja ulkovuorin tarvikkeet, punamultatarvikkeet                                                                                                                                        8 190 €
Konesaumakatto tarvikkeineen                       14 850 €
Tulisija, uuninluukku ja Högfors ym.             16 700 €
Kylpyhuoneen ja wc:n vesieristys, laatoitus ja kalustaminen                                                                                                                                           1 918 €
Ikkunankunnostus                                           710 €
Sisustamista, seinälevyt, paneelia, maalia, tapettia 01/2016 mennessä                                                                                                                             2 837 €
Keittiön koneet ja laitteet                               3 200 €
                                                                                                                   
Muuta silppua                                                                                                                  
Raksasähkö                                                    1 398 €
Jätemaksut työmaalta                                       53 €
Rakennusajan vakuutus tuvalle                      420 €
                                                                                                                                                                             

                                                          yht. 237 738 €



Vastaan mielelläni kysymyksiin laskelmaan liittyen. Laskelma ei ole täydellinen enkä ota vastuuta siitä, jos joku suunnittelee projektinsa kustannusarviota tämän varaan. Omalla vastuulla ja harkinnalla siis beibet.

ps. blogipohja ei nyt oikein tykkää Excel-laskelmasta, numerot ovat vähän pomppineet. Valtiovarainministerin sanoin, sori siitä. :-)

perjantai 25. maaliskuuta 2016

Perinteisen liimamaalin äärellä

Viikko sitten kokeilin perinteisen liimamaalin valmistusta. Ohjeen otin Rakennusperintö-palvelusta:

5 l vettä
10 kg liitujauhoja
250 gr puusepänliimaa
Työ aloitetaan laittamalla liitujauho ja liima turpoamaan päivää ennen maalin valmistusta. Liimana voidaan käyttää selluloosapohjaista tapettiliisteriä tai puusepänliimaa, jota myydään kuivattuna levyinä tai helminä. Liitujauhoihin lisätään vettä niin paljon, että koko määrä kostuu. Kuivat liima-aineet puolestaan turvotetaan pienessä määrässä kylmää vettä.
Turvotuksen jälkeen liitu- ja liimahauteista kaadetaan pois ylimääräinen vesi. Juoksevaksi muuttunut liima kaadetaan vähin erin liidun joukkoon koko ajan sekoittaen. Liimamaalin voi myös värjätä pigmenteillä tai kasviväreillä. Myös pigmenttiaineet liotetaan etukäteen veteen ja kasvivärjäyksessä käytetään veden sijasta kasveista uutettua värilientä.

Puolitin reseptin määrän, sillä testikohteena oli vain pienehkö eteisen katto. Maalia jäi ylikin aika paljon, eli varmaan kolmasosa määrästä olisi riittänyt tuohon noin 8 neliön alalle.

Käytimme kattoon Kivimäestä löytyneitä vanhoja kattolankkuja ja paikkasimme loput ohuilla pontatuilla lattialankuilla. Liimana käytin puusepänliimaa, jonka laitoin veteen turpoamaan maalausta edeltävänä iltana. Ennen sekoitusta liidun sekaan liuotin liimahelmet kiehuvaan veteen, jolloin sain juoksevaa liimatököttiä. Poravispilää käyttäen sai aikaan tasaisen maalin. Lisäsin annokseen myös mäntysuopaan liuotettua kimröökiä noin desin verran. Märkä maali taittoi näin aavistuksen sinertävään.


Jossain ohjeessa neuvottiin maalin olevan sopivaa, kun se on koostumukseltaan löysää jugurttia. Minä sitten miettimään että oliko kyseessä kenties kotimainen löysä sokerijugurtti vai kenties tönkömpi kreikkalainen versio. Maalausavuksi saapuneen äiteen kanssa päätimme, että kattoa maalatessa turkkilainen versio on parempi.

Äiree työn touhussa
Maalia oli mielestäni todella helppo valmistaa, ja aion maalata muidenkin huoneiden katot liimamaalilla. 

Kuiva katto
Tykkään ihan mahdottomasti lopputuloksesta. Maalaaminen oli hauskaa, vaikka maali olikin aikamoista tököttiä. Omalle ajatustoiminnalle pieni miinus tosin siitä, että olin jossain vaiheessa paikannut muutamia reikiä kittaamalla, ja kitti puski maalista läpi. Ei se nyt pahasti silmään ota, mutta vähän kuitenkin. Ilmeisesti tämän ongelman olisi voinut välttää pienillä paperipaikoilla kitin päälle.


Samassa rytäkässä maalattiin eteisen paneelit Ottossonin vihreällä "Thottin vihreällä". Väri on ihan mieletön. Saan fiboja. Ah.

Näkymä vinkuralle vessan ovelle päin

Portaikko
Ja sitten maalattiin vielä vessankin paneelit! Minulla oli testipurkiksi ostettua Uulaa (sävynä joku okra?), joka hetken mielijohteesta päätyi vessan seinään.






maanantai 7. maaliskuuta 2016

Hyysin oviprojekti

Kivimäen ovista valikoitui vessan oveksi tällainen yksilö. Poistin maalikerrokset kuumailmapuhaltimen avustuksella. Oveen oli aikojen saatossa vaihdettu lukko ainakin kahdesti, minkä päättelin himmeistä avainkilven jäljistä sekä melkoisen rouheista muutostöistä.   

Vastakappaleen kohdan siistiminen käynnissä. 


Valmis karmi. 
Oveen on olemassa toimiva lukko+avain-yhdistelmä, mutta jätin ne tässä vaiheessa pois. Joudun tekemään maalin- ja ruosteenpoiston useammalle lukolle ja hakaselle, joten teen ne kaikki samassa rytäkässä. Karmiin laitoin pientä paikkapalaa ja vaihdoin vasemman sivun kokonaan uusiksi. Lukon vastakappaleen lisään sitten joskus... myöhemmin. Vanha vastakappale oli käytännössä vain murjuksi hakattua pläkkipeltiä miljoonalla naulalla höystettynä. 

Valmis paketti. 
Vaan voihan perhana kun irroitetaan ovi ja karmi toisistaan pariksi viikoksi! Oven oikea yläkulma alkoi vääntämään ulospäin niin perusteellisesti, enkä huomannut koko seikkaa ennen kuin ovi oli nostettu paikalleen. Onko kenelläkään kokemusta, saako vanhaa ovea oikaisuhoidettua ajan kanssa? Mukavaa on toki, että vessan ovi on paikallaan, vaan käytettävyyttä heikentää hieman se kun yläkulmasta pitää tuo oikaisusalpa aina väkivoimin vääntää pois. 


keskiviikko 2. maaliskuuta 2016

Eteisen entraushaaveita

Terveisiä meiltä! Kaksi uupunutta perinnerakentajaa on viettänyt kohta kuukauden peittoihin kääriytyneinä. Raksasaavutuksia on tasan yksi: yksi talitintille tehty pönttö saatiin paikalleen viime viikonloppuna. Välillä iltavillin hetkinä olemme saaneet tavaroita purettua ja massiivista pyykkivuorta setvittyä. Ryysiksen haju on tarttunut todella voimakkaasti tekstiileihin, ja minä olen pessyt ja höyryttänyt kaiken mahdollisen kuluneen kuukauden aikana.

Tässä kuitenkin yksi asia eteisestä: Eteinen on jäänyt meillä aivan hunningolle muuttamisen huumassa. Minulla oli joitakin suunnitelmia erityisesti kenkä- ja vaatesäilytystä ajatellen, ja näihin ajatuksiin pitäisi kai tarttua ihan tosissaan jossain vaiheessa.

Eteisen lattia ei ole ihan siitä parhaimmasta päästä: lankkulattia asennettiin epätasaisen lattiavalun päälle ja kiinnitys tehtiin päistä lattaraudoilla. Pari kohtaa jäi notkumaan, mutta eniten huolettaa tapitusten kestävyys ajan kanssa. Päätimme seurata tilannetta nyt jonkun vuoden, ja tehdä korjaustoimenpiteitä jos homma hajoaa käsiin.

Meidän eteinen ei toimi tällä hetkellä ollenkaan. Minua huvitti suuresti selata erilaisia ratkaisuja kenkäongelmaan, sillä suurin osa kuvista käsitti sliipattuja kuvia siitä, kuinka saadaan sata paria korkokenkiä ja lankattuja herrakenkiä nätisti mahtumaan pieneen tilaan. Vaadin realismia!!! Missä on ideat, joissa säilötään neljät mutaiset kumpparit, kolmet likomärät talvikengät ja sekalainen kokoelma crocseja ja reinoja nätisti samaan paikkaan?! Rouva haluaa säilytystilaa!


Kuva: https://fi.pinterest.com/hometalk/

Olin ensin ajatellut kokeilla lumppupaperointia seiniin, mutta sitten törmäsin tähän Ritva Kronlundin IHANAAN Ruusu-tapettiin, ja se oli sitten menoa. Hollannikas antoi siunauksensa punaisen riemulle, ja minä aloin säästämään neularahoistani. Paneelit haluaisin maalata vihreäksi. Tai ehkä pinkiksi? 

Näytepala seinässä ja pari vetoa testimaalia paneeleissa. 


 Nyt pitää vain odottaa kooman hellittämistä ja keväisen energian saapumista. Pff..

ps. olen ottanut blogikuvia hollannikkaan supperhyvällä kännykkäkameralla, mutta kyseinen yksilö on tällä hetkellä halki ja pinossa, joten nämä blogin kuvat on aika kökköjä toistaiseksi. Suonette anteeksi.