sunnuntai 5. huhtikuuta 2015

Erilainen pääsiäinen, osa 2.

Edellinen pääsiäinen vietettiin tällaisissa tunnelmissa: 

 ja nyt vietettiin keväisiä juhlapyhiä tämännäköisissä tunnelmissa!


Ensimmäisen pääsiäispäivän auringonpaiste!
Hollannikas auttoi isää saamaan kuistin paneloinnit loppuun katonrajassa.
Vävy ja appiukko
Tulppaanipäiset leipäorret
Minä siivosin tonttia, pakkasin ja lajittelin hangen alta paljastuneet rytöläjät pusseihin odottamaan matkaansa kohti kierrätyspistettä.

Runkotarkastus talossa on enää yhden parrun päässä. Jouduimme katkaisemaan yhden tuvan massiivisista kattoparruista, jotta muurari sai piipun tehtyä valmiiksi. 

Nyt rakenne on jäykistettävä katkaistun parrun kohdalta. Me päädyimme tekemään vielä yhden parrun, joka tukee altapäin tätä katkaistua parrua.

Tuvan katto-orret ovat muutenkin aikamoista siksakkia, mutta minä haluaisin hämmentää sinne vielä lisää: Kaivoin esille Kivimäestä talteen otetut leipäorret, jotka olivat aivan hyvässä kunnossa monien maalikerrosten alla. Mutta mihin kohtaan näitä vielä asentelisi? En osaa päättää. Jääköön myöhemmäksi.

En muista koska olisin viimeksi ollut näin monta päivää putkeen olematta töissä. Varmaan viime kesänä? Olo on autuas.

Hyvää pääsiäistä kaikille!