torstai 27. helmikuuta 2014

Ajatuksia (puolihullun) talonsiirtäjän päästä

Nanu laittoi tammikuun puolella kommentilootaan kysymyksen siitä, kuinka me on uskallettu lähteä tähän projektiin. Olen tätä asiaa tässä hieman mutustellut tuolla Kivimäessä tapetteja repiessäni, pölymaski naamalla ja otsalamppu loistaen (loistaa se minunkin päässä joskus joku valo).
 
Pelkkä metsätiekö vain? Minä näen tässä jo sisäänkäynnin meidän pihalle. Tuossa vasemmalla nurkalla kulkee syreenipensaiden muodostama aita, ja roskiskatoksen takana kukkii hanhikki.

Jyrkkää vastustusta on mekin koettu heti alkumetreillä, kommentteja on tullut mm. projektin suuritöisyydestä, kalleudesta, mahdottomuudesta ja silkasta hulluudesta. Toisaalta, kommentteja on tullut myös siitä, kuinka hienoa on että jotkut uskaltavat lähteä projektiin ja kuinka on tärkeää saada vanhaa rakennuskantaa pelastettua. 

Kuinka pystyä? Meistä kumpikaan ei ole rakentanut yhtään mitään ennen. Mies on metallityöntekijä ja nykyään kiinteistönhoitaja. Minä olen maatalousalan koulutuksen saanut, ja käytännön rakentamiskokemusta löytyy ainoastaan yhdeltä navettaraksalta kesällä 2007. Niin no, tein yläasteella puukässällä yhden kirjahyllyn...

Olemme kuitenkin molemmat käteviä käsistämme, työkalut pysyy kourassa eikä työnteko peljätä. Olemme luonteeltamme sellaisia, että kun jotain päätetään tehdä, se tehdään täysillä, kunnolla ja loppuun asti. Tässä projektissa me olemme yhdessä, molemmat tekee minkä pystyy ja kerkeää - minä en ota pikkuvaimon roolia, jossa haaveilen vain sisustuslehtien ääressä miehen painaessa yötä päivää hommia talolla.

Tällä varmaan pääsee jo aika pitkälle? 

Kuinka uskaltaa? Minä en ainakaan aio kuolinvuoteellani katua tekemättömäksi jääneitä asioita. Ei tässä jaksa odottaa, että molemmilla on vakituinen työ ja taatut tulonlähteet ja kuu taivaalta kera parin tähden. Koska on se paras hetki, jos ei juuri nyt
Hulluksihan sitä haukutaan, vaan niin on kehuttu jo yläasteella kouhoksi ja höyrähtäneeksi, ei siis mitään uutta tämän taivaan alla.  :)

Lämpimästi tervetuloa meidän tupaan! Katetaanpas kaffet tuohon pöydälle ja istutaan mukavasti tuossa ikkunan edessä.

En kuvittelekkaan, että onnellisesti muhinoimme takkatulen loisteessa jo tänä vuonna. Mutta tiedän, että senkin aika koittaa joskus. Lainaa otimme sitä varten, että sillä rahoitamme projektissa paitsi varsinaiset kiinteät kulut, myös sen asiantuntija-avun, johon emme itse pysty: Suunnittelun, työmaamestaroinnin, kirvesmiestyöt. Budjettia tiukasti seuraamalla (kyllä, jokainen naulapussi merkitään kirjanpitoon) ja kompromisseja tekemällä uskon, että pystymme pitämään projektin talouspuolen hallinnassa. Loppu on kovaa työtä omalla väellä ja ihanien talkoolaisten kanssa, ja selkeää mielikuvaa siitä lopputuloksesta, johon olemme pyrkimässä.

Ja jossei mikään muu auta, niin ei niin isoa muresta etteikö siihen hyvä ruoka auttaisi. Viime viikonlopun työrupeaman päälle syötiin uunissa pitkään hautunutta nyhtönautaa teemalla "hyvä ruoka - parempi purku-urakka".
Syö minut, nomnom!
Vanhan korjaaminen kannattaa aina, mutta tämän ajatuksen hyväksyminen vaatii ehkä tietynlaista luonteenlaatua. Samaa luonteenlaatua, joka saa ihmisen kiertämään kirpputoreja ja ajamaan samalla autolla vuosikausia vaikka lähipiirissä jo ihmeteltäisiin, etteikö olisi jo uuden auton paikka.

Vanha rakennuskanta on jotain sellaista, jota ei voi saada takaisin jos se kerran menetetään. Mielestäni yhteiskunnassa pitäisi vihdoin jo luopua kuluttamiskeskeisyydestä, jossa vain uusi on hyvää ja arvokasta. Asioiden arvoa pitää voida mitata muussakin kuin rahassa. 

keskiviikko 26. helmikuuta 2014

Norsuautoilua ja muuta...

Viimeaikoina on tuntunut siltä, että Kivimäessä ei ole oikein mikään edistynyt. Ensin oli kaksi viikonloppua kaikkea muuta ja flunssa iski päälle ja bla bla bla. Vaan olihan siellä tapahtunut! Mies oli käynyt purkuhommissa useamman tunnin, ja niin vain oli homma edennyt.

Viime viikonloppuna äiree ja isä saapuivat jälleen avuksi, ja saimme yläkerran tyhjättyä. Kahtena viikonloppuna on myös lapattu tulisijan tiiliä muhkeaksi kasaksi pihalle. Alakerrassa on seiniä kaiveltu esille ja yllätyksiäkin sieltä on löytynyt. Oviaukkoja oli tien puolen pikkukamariin oikein kolme kappaletta. Yksi oviaukko oli laudotettu huolella umpeen, toisessa oli vain ovi suljettu ja tapetoitu päälle: 

Päästäkee sisään!

Vapaus koitti!

Eilinen tiistai oli työteliäs päivä, kun norsuauto saapui ja imaisi välipohjan möhnät mukaansa. Täytyy kehua, että hyvää työtä tekivät! Aamulla työ aloitettiin kahdeksan jälkeen, ja jatkettiin aina viiteen. Toki mönän olisi voinut lapioidakin pois, mutta tässä kohtaa pelkkä ajatuskin sai vilunväreitä aikaiseksi. Monta asiaa jaksetaan kyllä tehdä itse, mutta ehkä lapiokökkään ei olisi voimat riittäneet tässä vaiheessa. Olin kuitenkin apuna imuroinnissa mm. nostelemalla pois isoja roskia, kippaamassa olkia ikkunasta pihalle ja pöyhimässä massaa talikolla pienimpiin osasiin.
 


Lähtötilanne viikonlopun siivoustalkoiden jäljiltä.


Sitten saapui Suokon norsuauto aamulla kahdeksan jälkeen...



Tiiviiksi tampattu savi-nurmikko-sammalmuhju sai kyytiä!


Joka nurkka käytiin läpi, tuolta nurkasta löytyi mm. 1800-luvun alun kirjoja "eristeenä". (Ne on otettu talteen!)


Eteläpäädyssä oli 20 cm savikerroksen alla myös kunnon pehkut olkia, joiden alla oli vielä toinen setti rahkasammalpatjaa.



Päivän päätteeksi köllöttely maistui, tässä remonttikissi-Sylvesterin tyylinäyte helmikuun alusta.


Tontilla näytti vielä helmikuun alussa tältä.
Ensimmäiset piirustukset on saatu, ja vielä vähän yksityiskohtia hiotaan. Mun pitäisi saada aikaiseksi sen verran, että kävisin mittaamassa ikkunoiden koot suunnitelijalle. Aikaa löytynee seuraavan kerran viikonloppuna - pätkätyöläistä kun ei hemmotella talvilomilla.

sunnuntai 2. helmikuuta 2014

Tiilenpäitä lukien




Viimeiset kaksi sunnuntaita on eletty mukavan rapeissa tunnelmissa piippuja purkaen. Tänä sunnuntaina saimme vauhtiapua, kun äitee ja isä saapuivat talkooväeksi. Molemmat piiput on nyt purettu alakertaan asti ja tiilet nakottu pihalle kasaksi odottamaan jatkokäsittelyä. Vauhdin hurmassa saatiin myös listoja purettua ja ovia irroteltua odottamaan aikaa tulevaa. 


Huomenna suuntaan auton nokan kohti Stundarsia, jossa on tiedossa asiaa vanhoista taloista ja niiden energiasta. Ehkäpä saan sieltä ajatuksia ja ideoita tähän meidänkin projektiin. Minä hullu kun vieläkin ajattelen, että kunnostan talon vanhat ikkunat.